Älylinjasto, ruokaskanneri, gluteenianalysaattori – mitä muuta?

Ravitsemus, Ruokaoivallus, Ruokavaliot, Sovellus, Teknologia
Kuva: Unsplash

Terveellinen ruoka kiinnostaa kuluttajia yhä enemmän ja ruoan avulla pyritään yhä enemmän vaikuttamaan ihmisten elintapoihin ja terveyteen. Erilaisia sovelluksia myös kehitellään, jotta voisimme helpommin tehdä valintamme ja saada lisää tietoa ruoasta. Erilaisia laitteita ja sovelluksia hyödynnetään myös allergisoivien raaka-aineiden havaitsemisessa.

Erilaisia kalorilaskureita on löytynyt jo pitkään eri verkkosivuilta ja sovellusviidakosta löytyy mitä erilaisimpia sovelluksia ja ohjelmia, joiden avulla voi esimerkiksi pitää ruokapäiväkirjaa. Mikkelin ammattikorkeakoulu on mennyt vielä pidemmälle ruoan ravintosisällön analysoimisessa. Mikkelin ammattikorkeakoulun patenttiin perustuva älykäs itsepalvelulinjasto kehitettiin Mamkin, Fazer Food Services, AgentIT ja Metoksen yhteistyössä. Älylinjastoa on testattu vuodesta 2013 lähtien Fazer Food Servicen pääkonttorin henkilöstöravintolassa. Vuonna 2015 älylinjasto otettiin käyttöön Mikkelin ammattikorkeakoulun kampusravintolassa.

Älylinjasto tarjoaa reaaliaikaista tietoa ruokailijalle tämän lautaselle ottamasta ruokamäärästä, ruoan energiasisällön sekä mitä ravintoaineita, kuten rasvaa, proteiineja ja hiilihydraatteja annos sisältää. Ravintoainesisältö lasketaan järjestelmän perustietoihin syötetyistä resepteistä ja linjasto myös kertoo ruokailijalle, mitkä ruokakomponentit eivät sovi kyseisen asiakkaan ruokavalioon. Aterian koottuaan ruokailija voi tulostaa tai tilata sähköpostitse tarkan yhteenvedon aterian sisältämistä ravintoaineista ja näin esimerkiksi tarkkailla saako tarpeeksi tiettyjä ravintoaineita ruoastaan. Keksintö opastaa myös terveellisempiin ruokavalintoihin ja älylinjaston testausvaiheessa pilottiryhmän ruokailutottumukset muuttuivat muutamassa viikossa. Salaattien määrä lautasilla kasvoi ja annoskoot pienenivät. Keksintö on herättänyt paljon kiinnostusta ympäri Eurooppaa ja vuonna 2013 se palkittiin Milanossa alan messuilla uutena innovaationa. (Video: Metos Oy Ab, https://youtu.be/llLet5a4VmM)

Consumer Physics -yritys on kehittänyt tänä vuonna DietSensor-laitteen, joka on suunnattu erityisesti ruokasairauksia sairastaville, painonpudottajille ja Fitness-harrastajille. DietSensor on taskukokoinen ja toimii Bluetooth-toiminnolla. Laite sisältää niin sanotun molekyylisensorin SCiO:n, joka mittaa infrapunavalossa ravintomolekyylien värähtelyjä. Ruokaskannerin teknisen sovelluksen käytön mahdollistaa se, että ruoka-aineiden molekyylit värähtelevät kukin omalla tavallaan. Näin laite skannaa ruoan kalorit, painon ja ravintosisällön ja vertaa ruokaa eri ruoka-aineita sisältävään tietokantaan. DietSensorin nettisivuilla on tarjolla erilaisia palvelupaketteja, joiden kautta tietokanta on käytössä tiettyyn kuukausihintaan. Laite esiteltiin tänä vuonna maailman suurimmilla kulutuselektroniikkamessuilla CES:ssä Las Vegasissa, jossa laite voitti ykköspalkinnon CES:n parhaiden innovaatioiden sarjassa. (Video: Dietsensor https://youtu.be/M16zo-QfN3w)

Toinen vastaavanlainen laite on kehitetty erityisesti keliaakikkoja ajatellen. San Franciscolaisen 6Sensorlabs-yrityksen kehittämä Nima-laite tunnistaa nopeasti sisältääkö ruoka gluteenia. Ruokaa laitetaan pieni pala erilliseen kertakäyttöiseen kapseliin, joka asetetaan taskukokoisen laitteen sisälle.  Laite liuottaa ruoan entsyymit vähäisiäkin gluteenimääriä tunnistavaan vasta-aineista koostuvaan seokseen. Tämän jälkeen laitteen näytölle ilmestyy hymynaama, joka kertoo sisältääkö ruoka gluteiinia vai ei. Laite toimii 99,95 prosentin tarkkuudella ja on tilattavissa loppuvuodesta.

(Video: NimaSensor https://youtu.be/6EXDQLMRq7Y)

Keksitkö sinä idean uuteen ruokasovellukseen-tai laitteeseen?  Osallistu kilpailuumme 28.2.2017 mennessä.