Perinteisestä puolukasta on moneksi

Uncategorized

Uusia ruokainnovaatioita tulee kauppoihin yhä enemmän, mutta aina uuden ruokainnovaation ei tarvitse olla kovin erikoinen. Perinteisistä raaka-aineista tai resepteistä voi pienelläkin muokkaamisella syntyä täysin uusia reseptejä ja makumaailmat voivat olla mitä erilaisimpia.
Etelä-Savon ruokaviesti –hankkeessa Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelija Inka Heinonen kehitteli uudenlaisia reseptejä yhtenä osana opinnäytetyötään.
Puolukkaa on hyödynnetty aiemmin muun muassa hilloissa ja piirakoissa ja viime aikoina esimerkiksi välipalapatukoissa. Tämä reseptin kehittelyn pohjana oli kotimainen puolukka, jonka kautta syntyi puolukkaketsuppi.
Puolukkaketsuppi on helppo ja nopea valmistaa ja tuo vaihtelua liha-,pata- ja pastaruokiin. Kokeile kotona tai kehitä itse uudenlainen resepti jostakin perinteistä raaka-aineesta ja osallistu sillä Ruokaoivallus-kilpailuun!

Puolukkaketsuppi

1 litra puolukoita (tuoreita tai pakaste)
½ dl punaviinietikkaa
2 dl hillosokeria
¾ tl suolaa
½ tl pippuria

1. Mittaa punaviinietikka, hillosokeri, suola ja pippuri kattilaan. Lisää puolukat.
2. Keitä hiljalleen 10 minuuttia.
3. Jäähdytä seos ja laita muovi- tai lasiastiaan. Anna maustua jääkaapissa vuorokauden
ajan. Säilyy noin viikon jääkaapissa. Tarjoile laatikoiden, pata- tai pastaruokien
kanssa.